Päivitin lisää kuvia 19.30!
Tukholmassa on tänään juhlistettu yhtä merkittävää etappia ennen prinsessa Madeleinen ja herra Christopher O’Neillin häitä. Kuninkaanlinnan kirkossa luettiin parin kuulutukset ja sen jälkeen kutsuvieraat osallistuivat juhlalounaalle ja vastaanotolle. Kuulutustilaisuus kirkossa on periaatteessa normaali jumalanpalvelus, jonka yhtenä osana ilmoitettiin, että pari aikoo avioitua. Tämän jälkeen rukoiltiin prinsessan ja hänen sulhasensa puolesta. Kuulutukset ovat vanha ruotsalainen perinne, peräisin jo 1200-luvulta. Alunperin tilaisuuden tarkoituksena oli ilmoittaa avioitumisaikeet julkisesti, jotta mahdolliset esteet avioliitolle saatiin ajoissa selville. Tilaisuuden ohjelman voit lukea täältä.
Paikalla oli kuninkaallisen perheen lisäksi mm. hallituksen jäseniä ja ulkomaiden edustajia, sekä parin ystäviä ja sukulaisia. Prinsessan perheestä paikalla olivat kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel, sekä prinssi Carl Philip, jonka tyttöystävä Sofia Hellqvist nähtiin myös kirkossa. Chrisin äiti, Eva O’Neill sekä Chrisin vanhempi sisarpuoli, Tatjana D’Abo, olivat myös saapunut paikalle.
Prinsessa Madeleine oli pukeutunut mintunvihreään pukuun, jonka on suunnitellut kruununprinsessa Victorian hääpuvustakin vastannut Per Engsheden.
Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia
Prinssi Carl Philip ja Eva O’Neill
Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel
Prinssi Carl Philipin tyttöystävä Sofia Hellqvist yhdessä kuningatar Silvian sukulaislasten kanssa.
Jumalanpalvelusta seurasi yksityinen tilaisuus kuninkaanlinnassa, jossa vierailla oli mahdollisuus onnitella pian avioituvaa paria ja antaa häälahjat.
Hallituksen ja parlamentin lahja morsiusparille oli neljä hopeista kynttilänjalkaa, jotka on valmistanut suunnittelija, kuvanveistäjä ja jalometalliseppä Sigurd Persson. Lahjan luovuttivat pääministeri Fredrik Reinfeldt ja puhemies Per Westerberg.
(Ryhmäkuvat voit klikata suuremmaksi)
Vasemmalta oikealle: prinsessa Madeleinen serkku Victor Magnuson, prinssi Carl Philip, Sofia Hellqvist, Chrisin sisar Tatjana D’Abo, prinsessa Madeleine ja hänen edessään prinsessan kummilapset Chloé ja Anais Sommerlath (kuningatar Silvian veljenpojan kaksotyttäret), sekä heidän veljensä Leopold, Christopher O’Neill, kuningatar Silvia, kuningas Kaarle Kustaa, Eva O’Neill, kruununprinsessa Victoria, prinssi Daniel, prinsessa Madeleinen tädin, prinsessa Christinan mies Tord Magnuson, kuningatar Silvian veljenpoika Patrick Sommerlath ja hänen vaimonsa Maline
Kuvat: Scanpix via Aftonbladet ja Expressen





































































































