Elokuun 17. päivänä 2011 Ruotsin hovi ilmoitti kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin odottavan ensimmäistä lastaan. Uutinen oli iloinen ja odotettu, niin parille itselleen, lähipiirille sekä kansalle. Ja meille kuninkaallisista kiinnostuneille ympäri maailmaa.
Vauvan ilmoitettiin syntyvän maaliskuussa mutta kun prinssi Daniel puhuikin pian vain kuudesta kuukaudesta ja Victorian mahakin kasvoi, alettiin laskettua aikaa epäillä. Eikö vauva nyt kuitenkin syntyisi jo aiemmin? Nyt eletään helmikuun puoltaväliä ja synnytys lähestyy. Kruununprinsessa itse sanoi pari päivää sitten, että lapsi voi syntyä helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa. Tai jo ennen tai myöhemmin. Salaperäistä ja tietysti realististakin, mutta varmaa on, että pian se kuninkaallinen vauva sieltä tulee ja Ruotsi saa uuden kruununperillisen.
Virallista tietoa siitä, missä kruununprinsessa synnyttää, ei ole annettu. Vaihtoehtoina ovat lähinnä parin koti, Hagan linna Tukholman Solnassa tai Karoliinen sairaala, samoin Solnassa. Arvauksissa kallistutaan yleisesti sairaalan puolelle, etenkin kun Hagan linnasta ajaa sinne vain noin viisi minuuttia (lähde Iltalehden tutkiva journalisti
) ja kyseessä on Victorian ensimmäinen synnytys. Karoliinisessa sairaalassa sanotaan myös olevan jo valmiina yksityinen huone odottamassa. Sairaalaan Victoria ei varmasti kulje pääoven kautta vaan mahdollisesti prinsessaa kuljettava auto ajetaan suoraan sairaalaan parkkihalliin, katseilta suojaan. Kuningatar Silvia synnytti Victorian Karoliinisessa sairaalassa ja käytti matkalla mm. vaaleaa peruukkia. Madeleinen ja Carl Philipin kuningatar synnytti kuninkaanlinnassa.
Synnytyksen jälkeen Ruotsin hovi järjestää mahdollisesti tiedotustilaisuuden. Hovin korkein virkamies, valtakunnanmarsalkka, tiedottaa syntymästä ensin valtiojohdolle ja sitten kansalle. Tiedote julkaistaan myös Ruotsin kuningashuoneen nettisivulla.
Synnytyksen jälkeisenä päivänä syntymä vahvistetaan. Puhemies, pääministeri, valtakunnanmarsalkka ja ylihovimestari todistavat syntymän allekirjoittamalla virallisen vahvistuksen. Kun kuningas Kaarle Kustaan isosisän isä, kuningas Kustaa V syntyi, hänet tuotiin näytille hopeatarjottimelle mutta tästä perinteestä lienee jo aikoja sitten luovuttu.
Lisäksi kuningas kutsuu hallituksen koolle ja kertoo sille lapsen koko nimen ja kutsumanimen, arvonimen sekä herttuakunnan, jonka kuningas on hänelle valinnut.
Kunnialaukaukset ammutaan viidessä paikassa, Tukholman Skeppsholmenilla sekä Bodenissa, Härnösandissa, Karlskrunassa ja Göteborgissa. Laukauksia ammutaan kaksi kahdenkymmenenyhden laukauksen sarjaa eli yhteensä 42 kappaletta, minuutin välein.
Kuninkaallisen vauvan syntymän jälkeen järjestetään myös kiitosjumalanpalvelus. Te Deum pidetään Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa synnytystä seuraavana päivänä ja paikalla ovat perheen lisäksi valtiopäivien ja hallituksen edustajat sekä muita valtion virallisia edustajia ja hovin työntekijät.
Kuvassa ammutaan kunnialaukauksia kruununprinssi Kaarle Kustaan syntymän jälkeen, taustalla näkyy kuninkaanlinna.
Prinssi Danielin ja kruununprinsessa Victorian julkisesta esiintymisestä syntymän yhteydessä ei ole annettu mitään tietoa. Esimerkiksi Tanskassahan on tapana, että tuore isä tulee kertomaan toimittajille henkilökohtaisesti lapsesta ja synnytyksestä mutta vielä ei ole mitään tietoa, tekeekö prinssi Daniel mahdollisesti samoin. Victorian mukaan ensimmäisen virallisen kuvan lapsesta ottaa isoisä, kuningas Kaarle Kustaa, joka harrastaa valokuvausta. Voi hyvinkin olla, että tämä kuva julkaistaan ja perhe poistuu kaikessa hiljaisuudessa sairaalasta.
Kun Victoria syntyi, ylpeät vanhemmat esittelivät häntä Öölannissa vasta seuraavassa kuussa.
Victoria Ingrid Alice Désirée kastettiin linnan kirkossa 27.9.1977 eli noin kaksi ja puoli kuukautta syntymänsä jälkeen. Nimiä jo luonnollisesti arvaillaan, erityisesti perinteiset hallisijoiden nimet, sekä kuninkaallisten sukulaisten nimet ovat pinnalla.
Victorialla (sekä Madeleinella ja Carl Philipillä) on neljä kummia, mikä on Ruotsissa nykyään kai aika tavallista. Kuninkaalla itsellään on yhdeksän kummia ja hänen sisaruksillaan viisi tai kuusi. Uusi prinssi tai prinsessa saa heitä varmastikin myös useampia, mahdollisia ehdokkaita ovat molempien vanhempien sisarukset, prinsessa Madeleine ja prinssi Carl Philip sekä Danielin sisar Anna Westling Söderström. Seuraavina vaihtoehtoina ovat muut kruununperilliset. Victoria on sekä Norjan Haakonin että Tanskan Frederikin vanhimman lapsen kummi. Samoin Victoria on Alankomaiden Willem-Alexanderin ja Belgian Philippen vanhimpien tytärten kummitäti. Tästä ryhmästä luultavasti tulee ainakin yksi kummi. Sitten on tietysti edellisten puolisot sekä lapsen isovanhemmat ja luonnollisesti myös Victorian ja Danielin ystävät. Tosin kruununperilliselle voisi arvella kummien tulevan lähiperheestä tai kuninkaallisista piireistä.
Vauva syntyy pian ja ristiäisiä vietetään luultavasti jo keväisissä tunnelmissa, tässä vielä prinssi Daniel ja kruununprinsessa Victoria omissa ristiäisissään.
Tsemppiä kruununprinsessa Victorialle raskauden viimeisiin päiviin ja synnytykseen sekä onnea tuleville vanhemmille!
Tällä viikolla blogissa on luvassa myös katsaus Victorian raskausmuotiin kuluneiden kuukausien ajalta!
Kuvat: Reuters via Daylife/Scanpix via Lehtikuva/Scanpix via Nyheter24/Bertil Andersson via Slottsguiden.info/Stockholms stadsmuseum







