Kruununprinsessa Victoria tosiaan synnytti Karoliinisessa sairaalassa Solnassa, mikä on sinänsä poikkeuksellista, että vaikka prinsessa itse on syntyi sairaalassa, kuningatar Silvia synnytti prinssi Carl Philipin kuninkaanlinnassa ja prinsessa Madeleinen Drottningholmin linnassa. Victorialla oli kuitenkin lääkäri luonaan myös kotona Hagassa ja sairaalaan lähdettiin vasta kun synnytys oli todella jo käynnistymässä.
Victoria matkusti sairaalaan aivan tavallisessa autossa, ei siis ambulanssilla tai helikopterilla, joita on nähty, tai ainakin kuviteltu, Hagan linnan ympäristöön jo useampia päiviä. Daniel matkusti samassa autossa Victorian kanssa ja auton turvana oli kaksi Ruotsin suojelupoliisin Säpon autoa. Sairaalan pihalla auto ajoi hyvin lähelle sivuovea, josta Victoria ja Daniel pääsivät sisään melko vähällä huomiolla.
Karoliinisessa sairaalassa Victoria vietiin aivan tavalliselle synnytysosastolle ja normaaliin synnytyssaliin, joka luonnollisesti oli kuitenkin varattu Victorian käyttöön jo pari viikkoa sitten. Kruununprinsessan ei voitu antaa odottaa odotushuoneessa. Victorialla on ollut koko raskauden ajan oma asiantuntijaryhmä, johon kuului myös kätilö Cecilia Lind. Myös synnytyslääkäri, Lennart Nordström oli päätetty jo aivan raskauden alussa ja hän on ollut Tukholmassa joulusta asti. Nordströmille soitettiin illalla kymmenen aikaan ja kerrottiin synnytyksen olevan lähellä.
Synnytyksestä ei ole annettu kovin paljon tietoa. Ainakin suunnitelmissa oli aivan luonnollinen synnytys. Synnytyslääkärin mukaan kaikki sujui erittäin hyvin ja synnytys oli nopea. Victorian saapumisesta sairaalaan kului synnytyslääkärin mukaan vauvan syntymään vain noin kolme tuntia. Kruununprinsessapari saapui sairaalaan ennen kello yhtä ja jo kello seitsemältä prinssi Daniel piti lehdistötilaisuuden.
Vauvan nimi kerrotaan julkisuuteen huomenna tai viimeistään ylihuomenna kun kuningas Kaarle Kustaa kertoo sen ensin hallitukselle. Hovin lehdistöpäällikön mukaan nimi on jo päätetty mutta sen tietävät vain perheenjäsenet. Vauva saa neljä tai viisi nimeä. Aftonbladetin haastatteleman henkilön mukaan Ingrid on melko varmasti yksi nimistä. Luultavasti ei kuitenkaan etunimi, sillä se on myös Norjan tulevan kuningattaren nimi. Myös mm. Desirée, Sibylla ja Christina ovat vaihtoehtoja. Desirée oli Ruotsin ensimmäisen Bernadotte -kuninkaan puolison nimi, Sibylla taas kuningas Kaarle Kustaan äidin nimi ja Christina on ollut suvussa suosittu, tällä hetkellä kuninkaan sisaren nimi on Christina. Christina on lisäksi perinteinen ruotsalainen “kuningatarnimi” sekä Danielin äidin Evan toinen nimi. Victorian omat toiset nimet ovat Ingrid Alice Desirée, joista Alice on kuningatar Silvian äidin nimi, joten ehkä myös Silvia tai Danielin äidin mukaan Eva, voivat olla vaihtoehtoja. Sukunimi tulee olemaan Bernadotte tai mahdollisesti yhdistelmänimi, jossa myös Westling pääsee edustetuksi. Jokatapauksessa kuninkaallisista yleensä käytetään vain etunimeä.
Nimen lisäksi huomenna tai lauantaina paljastetaan myös uuden pikkuprinsessan herttuakunta. Victoria itse on Länsi-Götanmaan herttuatar, Carl Philip Värmlannin herttua ja Madeleine Hälsinglandin ja Gästriklandin herttuatar. Herttuakuntaa valittaessa otetaan huomioon varmasti aiempien kruununperillisten arvonimet.
Tänään klo 12 Ruotsin aikaa ammutaan eri puolilla Ruotsia kunnianlaukaukset kruununperillisen syntymän johdosta. 42 laukausta ammutaan minuutin välein kahdessa 21 laukauksen sarjassa Tukholmassa, Bodenissa, Härnösandissa, Karlskrunassa ja Göteborgissa. Huomenna klo 12.15 järjestetään linnan kappelissa Te Deum -kiitosjumalanpalvelus, jossa tulevat olemaan läsnä kuningaspari sekä Danielin vanhemmat, Eva ja Olle Westling. Luultavasti myös tilaisuus, jossa kuningas tapaa hallituksen ja kertoo lapsen nimen, järjestetään huomenna. Tilaisuuden jälkeen tiedot kerrotaan myös julkisuuteen.
Lapsen isovanhemmat eivät ole ainakaan vielä vierailleet sairaalassa eikä kuningasparin tulemisesta paikalle ole annettu mitään tietoa. Myöskään prinsessa Madeleinen tulosta Yhdysvalloista ei ole mitään tietoa. Prinssi Carl Philip ja tyttöystävä Sofia Hellqvist olivat ensimmäisten joukossa onnittelemassa uusia vanhempia. Aftonbladetille prinssi kertoi heidän olevan hirveän onnellisia Victorian ja Danielin puolesta ja toivottavan onnea vanhemmille sekä pienen tyttären tervetulleeksi maailmaan. Carl Philip kertoi myös odottavansa kovasti pääsevänsä tapaamaan vauvaa. Lehdistötilaisuudessa prinssi Daniel kertoi kuningasparin ja omien vanhempiensa olleen hyvin iloisia uutisista.
Vielä ei ole tietoa, kuinka kauan Victoria viipyy sairaalassa. Kuningatar Silvia lähti aikoinaan hyvinkin nopeasti kotiin ja voi olla Victoriakin siirtyy Hagaan. Riippuu varmaankin paljon siitä, aikovatko Victoria ja Daniel lähteä sairaalasta julkisesti, kuten esim. Tanskassa tehdään, vai salassa. Jos lehdostön annetaan ottaa kuvia vauvasta lähtiessä, perhe saisi varmastikin olla paremmin rauhassa kotiin päästyään.