Todistajat kävivät tänään tarkastamassa vauvan. Perinne on peräisin 1500-luvulta ja sen tarkoitus oli alunperin varmistaa, että lapsi todella oli kuninkaallisten vanhempien jälkikasvua, eikä vaihdokas. Tänäänkin on hieman huumorilla keskusteltu, miten asia sitten tarkistetaan? Perinteestähän nykypäivänä on tietysti enää kyse, ei varsinaisesta tarkastuksesta ja lapsi todettiinkin kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin tyttäreksi.
Todistajina toimivat Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt yhdessä valtiopäivien puhemiehen Per Westerbergin, valtakunnan marsalkka Svante Lindqvistin ja ylihovimestari Alice Trolle-Wachtmeisterin kanssa ja tarkastus tehtiin kruununprinsessaparin kotona Hagan linnassa. Alice Trolle-Wachtmeister kantoi lapsen muiden todistajien eteen ja jälkeenpäin allekirjoitettiin aiheesta todistus, joka vielä sinetillä vahvistettiin.
Todistajien mukaan vauva on hyvin suloinen ja näyttää vanhemmiltaan, erityisesti kruununprinsessa Victorialta. Lapsella on myös tummat hiukset.
Todistajat olivat läsnä tiedotustilaisuudessa, jossa myös prinsessan nimi, Estelle Silvia Ewa Mary, julkistettiin.
Prinsessan nimivalinta pääsi yllättämään kansan mutta myös hoviasiantuntijat. Pikkuprinsessan nimeksi povattiin perinteisiä kuninkaallisia nimiä kuten Christinaa ja Desiréetä mutta kruununprinsessapari valitsikin kutsumanimeksi ranskalaisperäisen Estellen, jolla ei ole muita yhteyksiä kuninkaallisiin piireihin, kuin kuningas Kaarle Kustaan kummisedän ja kuningas Kustaa V:n veljenpojan, kreivi Folke Bernadotten amerikkalainen vaimo Estelle Bernadotte. Toinen ja kolmas nimi, Silvia ja Ewa, kunnioittavat prinsessan isoäitejä. Neljännen nimen, Maryn, tausta on vielä hieman epäselvä.
Myös kohua on ehtinyt nimestä syntyä. Sitä on luonnohdetti epäkuninkaalliseksi, yökerhokuningattarelle sopivaksi ja sen sanotaan kuulostavan Estrella -sipsimerkiltä. Toisaalta nimeä on pidetty kauniina ja erityisesti sen merkitys, vanhassa ranskankielessä “tähti”, on herättänyt positiivisia mielleyhtymiä.
Estelle ja Folke Bernadotte
Kiitosjumalanpalvelukseen osallistuneista prinsessa Estellen läheisistä julkaistiin vielä yhteiskuva hovin sivulla
Muita kuvia kirkosta:
Ruotsin kuninkaallinen perhe kiitosjumalanpalveluksessa
Kuvat: Getty Images via Daylife/Ruotsin kuningashuone




Odotan innolla, koska julkaisevat ensimmäisen kuvan Estellesta (:
Katselin aamulla SVT:n lähetystä puolella silmällä ja korvalla, ja muistelisin, että toimittajat/asiantuntijat arvelivat virallisen kuvan tulevan viikon sisään. Ihan siksikin, että saavat sitten hiukan enemmän rauhaa medialta.
Minusta oli aika hauskaa, että valitsivat tuollaisen erilaisen nimen. Eipähän tule heti vastaan toista prinsessa Estellea. Lempinimi voisi olla vaikka Ella. Ja sitä ekaa kunnollista kuvaa nyt odotellaan ja odotellaan. Pitävät nyt pitkään meitä jännityksessä.
Voi olla Ella tosiaan, tai sitten Stella, jolla olisi sama tähden merkitys. Toivottavasti kuva tulisi viikonlopun aikana.
Iltalehti kertoo, että virallinen kuva Victoriasta, Danielista ja Estellesta julkaistaan vielä tänä iltana.
On varmasti nätti pikkuprinsessa! Jos ja kun saa piirteitä molemmista vanhemmistaan, niin ei muuta voi odottaakaan.
Toivottavasti Mary-nimen alkuperä kerrotaan jossain vaiheessa. Oli se minunkin mielestäni aika yllättävä valinta ja ei oikein rimmaa, kun on niin lyhyt…, mutta vanhemmathan nimen lapselleen valitsevat!
Kyllä, ehdottomasti, vanhempien oikeus! Ja eihän se Mary mitenkään tosiaan epäsovelias ole, vähän yllättävä vaan. Toivottavasti kertovat alkuperästä.