Kuninkaalliset sukulaissuhteet: Ruotsi – Tanska – Norja

Minulta on toivottu selvitystä kuninkaallisten perheitten välisistä sukulaissuhteista ja siksipä koitan niitä nyt valottaa. Sanon heti alkuun, että nämä ovat aika laajoja ja monimutkaisia asioita, joten olen aika kovalla kädellä rajoittanut aihetta. Käsittelen sukulaisuudet muutamassa osassa, tässä ensimmäisessä paneudutaan pohjoismaisiin kuningasperheisiin eli Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan ja niiden keskinäisiin yhteyksiin. Aikarajauksen olen yrittänyt pitää mielekkäänä, ei mennä 1800-lukua pidemmälle. Olen lisännyt mukaan myös elossa olevien kuninkaallisten kummisuhteita, vaikka ne eivät liitykään sinänsä sukulaisuuteen mutta kertovat perheiden välisistä yhteyksistä. Nimissä olen päätynyt käyttämään suomenkielisiä versioita, jos haluat hakea lisätietoa jostakin henkilöstä, etkä tiedä/keksi englannin- tai muun kielistä versiota, laita kommenttia niin selvennän. Samoin korjatkaa ihmeessä, jos tulee virheitä, nämä menevät niin helposti sotkuun. Sitten enää pidemmittä puheitta asiaan.

—————————————————————————————

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa, Tanskan kuningatar Margareeta II ja Norjan kuningas Harald V

Ruotsin, Tanskan ja Norjan kuningasperheet ovat paitsi läheisiä, myös sukua toisilleen. Norjan kuningashuone on alunperin irrotettu Tanskan kuningashuoneesta, joka puolestaan on yksi maailman vanhimmista yhä vallassa olevista kuningashuoneista.

Läheisin sukulaissuhde on Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan ja Tanskan kuningatar Margareetan välinen suhde serkkuina.

Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan ja Tanskan kuningatar Margareetan sukulaisuussuhde

Margareetan äiti, kuningatar Ingrid ja Kaarle Kustaan isä, prinssi Kustaa Aadolf olivat sisaruksia. Lähin linkki näiden kahden kuninkaallisen perheen välillä on siis Ruotsin kuningas Kustaa VI Aadolf, joka nai Connaughtin prinsessa Margareetan ja sai viisi lasta. Ainoa tytär, Ingrid, nai Tanskan kruununprinssin ja hänestä tuli myöhemmin kuningatar. Vanhin poika Kustaa Aadolf ei ehtinyt kuninkaaksi, ei edes kruununprinssiksi, sillä hän kuoli lento-onnettomuudessa 40-vuotiaana.

Ruotsin kuningas Kustaa VI Aadolf

Toiseksi läheisin suhde on kuningatar Margareetan ja Norjan kuninkaan Haraldin välillä, he ovat pikkuserkkuja.

Norjan kuninkaan Haraldin ja kuningatar Margareetan välinen sukulaisuussuhde

Kuningas Haraldin isänisä, kuningas Haakon VII oli syntyjään Tanskan prinssi Carl. Kun Ruotsin ja Norjan välinen personaaliunioni purettiin 1905, tarjosivat norjalaiset kruunua hänelle. Kuningas Haakonin veljestä tuli myös kuningas, nimittäin Tanskan kuningas Kristian X, joka on kuningatar Margareetan isänisä. Miesten isä oli Tanskan kuningas Fredrik VIII.

Tanskan kuningas Fredrik VIII

Kuningas Harald ja kuningatar Margareeta ovat keskenään sukua myös hiukan pidempää reittiä ja siihen sukupuuhun voidaan liittää myös kuningas Kaarle Kustaa.

Norjan kuningas Haraldin, Tanskan kuningatar Margareetan ja Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan sukulaisuussuhde

Kuningas Haraldin äidinisä oli Ruotsin kuninkaan, Oskar II:n poika, prinssi Carl. Oskar II:n toisesta pojasta tuli kuningas Kustaa V ja hänen pojastaan sen jälkeen kuningas Kustaa VI Aadolf. Ja Kustaa Aadolfhan oli, kuten jo mainittu, kuningatar Margareetan ja kuningas Kaarle Kustaan isoisä. Oskar II vasemmanpuoleisessa kuvassa.

Ruotsin kuningas Oskar II Ruotsin kuningas Oskar I

Oikeanpuoleisessa kuvassa on Ruotsin ja Norjan kuningasperheiden välinen toinen Oskar-linkki, tällä kertaa Oskar I, Ruotsin toinen Bernadotte-kuningas.

Norjan kuningas Haraldin ja Ruotsin kuninkaan Kaarle-Kustaan sukulaisuussuhde Ruotsin kuningas Oskar I:n kautta

Oskar I on Ruotsin nykyisen kuninkaan isänisänisänisänisä eli Kaarle Kustaa on hänelle sukua suoraan alenevassa polvessa mieslinjassa. Kuningas Haraldiin sukulaisuussuhde kulkee hiukan monimutkaisemmin, Oskar I on Haraldin isänisän äidin isänisä.

Ja sitten on vielä Englannin kuningatar Victoria, Euroopan isoäiti. Kuningattaren lapsenlapsista 34 selviytyi aikuisikään asti ja heidän jälkeläisiään on useammassakin Euroopan kuningashuoneessa.

Kuningatar Victoria

Norjan kuningas Haraldin, Tanskan kuningatar Margareetan ja Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan sukulaisuussuhde kuningatar Victorian kautta

Kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Margareetan isoäiti, prinsessa Margareetahan oli syntyjään Connaughtin prinsessa Margaret. Hänen isänsä oli kuningatar Victorian poika, prinssi Arthur. Hänen veljestään tuli kuningas Edvard VII, jonka tytär, prinsessa Maud naitettiin Norjan kuningas Haakon VII:lle. Kuningatar Maud on nykyisen kuninkaan Haraldin isoäiti.

—————————————————————————————

Sukulaisuuden lisäksi Pohjolan kuningashuoneita yhdistävät lukuisat kummisuhteet. Kuningas Kaarle Kustaan kummeiksi valittiin aikoinaan Tanskan silloinen kruununprinssipari Fredrik ja Ingrid (myöhemmin kuningas Fredrik IX ja kuningatar Ingrid) ja Norjan kruununprinssi Olavi (myöhemmin kuningas Olavi V). Kruununprinsessa Victorian kummisetä on Norjan kuningas Harald ja prinssi Carl-Philipin kummitäti kuningatar Margareeta. Kuningattaren sisar, prinsessa Benedikte on puolestaan prinsessa Madeleinen kummitäti.

Ruotsin kruununprinsessa Victorian ristiäiset

Norjan kruununprinssi Haakonin kummeja ovat kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Margareeta ja sisarensa prinsessa Märtha Louisen kummitäti on Kaarle Kustaan sisar, prinsessa Margaretha. Haakonin tyttären, prinsessa Ingrid Alexandran kummeina toimivat kruununprinsessa Victoria ja kruununprinssi Frederik.

Tanskan Margareetan kummeja olivat Ruotsin kuningas Kustaa V, Ruotsin kruununprinssi Kustaa Aadolf ja prinssi Kustaa Aadolf. Kruununprinssi Frederikin kummeista ei pohjoismaisia kruunupäitä löydy mutta veljensä, prinssi Joachmin kummitätinä on Ruotsin prinsessa Christina. Kruununperillisen, prinssi Christianin, kummeina ovat Norjan Haakon ja Mette-Marit sekä Ruotsin Victoria.

Kuningatar Victoria on varmasti ansainnut lempinimensä Euroopan isoäitinä mutta kyllä kruununprinsessa Victoriallakin on perusteita Euroopan kummitädin lempinimeen. Victorialla on nimittäin 12 kummilasta, joista neljä nousee aikanaan valtaistuimelle.

Tanskan prinssi Christianin ristiäiset, kuninkaalliset kummit

Kuvat: Getty Images via Daylife/SvD Nyheter

Sukupuut: Kuninkaalliset -blogi Family Echo -ohjelmalla