Alankomaiden prinssi Friso, kuningatar Beatrixin toiseksi vanhin poika, jäi eilen lumivyöryn alle laskettelulomalla Lechissä, Itävallassa. Prinssi on hoidettavana Innsbruckilaisen sairaalan teho-osastolla oltuaan 20 minuuttia lumeen hautautuneena. Prinssin tila on vakaa mutta vaarallinen. Paikalla ovat prinssin äiti kuningatar Beatrix ja puoliso prinsessa Mabel sekä eilen maahan lentäneet prinssit Willem-Alexander ja Constantijn perheineen.
Aiempi postaus aiheesta, tietoja eiliseltä:
Prinssi Friso lasketteluonnettomuudessa
Itävaltalainen sivusto on julkaissut silminnäkijän ottaman kuvan tapahtumapaikalta:

TILANNE 22.2.2012 klo 17.30: Hovin tiedotuksen mukaan prinssin tilassa ei ole tapahtunut edelleenkään muutosta. Lisätietoa pyritään antamaan mahdollisimman pian. Asiantuntijoiden mukaan yleensä tässä vaiheessa potilaan annetaan jo herätä koomasta. Hovin tiedote saattaisi kuitenkin viitata siihen, ettei Friso ole herännyt. Omaiset ovat käyneet sairaalassa päivittäin hyvin vakavan näköisinä.
—————————————————————————————
Hollantilaisen median haastattelemien sydänlääkärien mukaan hapenpuute on tällaisessa onnettomuudessa suurin vaaratekijä. Potilas pidetään usein nukutettuna ja ruumiinlämpöä pyritään laskemaan aineenvaihdunnan hidastamiseksi, jotta hapenpuutteen aiheuttamat haitat saadaan minimoitua. Tärkeintä ei itseasiassa ole se, kuinka kauan henkilö on ilman happea vaan se, kuinka seuraavat tunnit sujuvat.
Eilen uutisoitu kallonmurtuma ei ehkä pidä paikkaansa. Sairaalaa lähellä olevan lähteen mukaan prinssillä ei ole suurempia fyysisiä vammoja vaan juuri hapenpuute on suurin ongelma. Prinssin ruumiinlämmön sanotaan olleen löytöhetkellä 32 astetta, mikä osaltaan on voinut auttaa tilannetta, koska keho on tarvinnut vähemmän happea.
Päivitystä klo 13.30: Medialähteiden mukaa kallonmurtumaa ei tosiaan ole, eikä muita fyysisiä vammoja kehossa. Tutkimuksissa ei ilmeisesti ole havaittu turvotusta aivoissa, mikä on myös hyvä uutinen. Toisaalta sairaala on ilmoittanut, että julkisuudessa esitetyissä tiedoissa on virheitä mutta ei eritellyt tarkemmin, miltä osin. Yö sujui rauhallisesti ja prinssin tila pysyi vakaana eikä muutosta ole tapahtunut eilisen jälkeen.
Prinssi Willem-Alexander sanoi kysyttäessä veljensä tilasta, etteivät he tiedä mitään. Samalla prinssi kiitti ihmisiä muistamisesta ja pyysi, että perhe jätetään rauhaan. Perheenjäsenet vierailevat prinssi Frison luona iltapäivän aikana.
(Netissä on olemassa useitakin kuvia kuningatar Beatrixista ja prinsessa Mabelista menossa sairaalaan, mutta niiden hyvin yksityisen luonteen takia en aio tuoda niitä blogiin ainakaan tässä vaiheessa, kun prinssi Frison kohtalo on vielä hyvin epäselvä. Googlaamalla niitä voi kuitenkin löytää, jos haluaa nähdä.)
Päivitystä klo 14.30: Hovin tiedotteen mukaan prinssi tilassa ei ole muutosta. Vaara ei vielä ole ohi, mutta yö sujui rauhallisesti. Prinssiä hoidetaan teho-osastolla.
Päivitystä 19.2. 11.15: Prinssi Frison tilassa ei ole muutosta. Oletettavasti prinssiä pidetään nukutettuna. Mahdollisesti tänään häntä aletaan herättää/annetaan herätä. Hollantilaismedian haastatteleman asiantuntijan mukaan tilanne on paha, jos Friso ei ole hereillä kolmen tai neljän päivän päästä. Ennenkuin prinssi herää, aivojen saamia vammoja ei voida selvittää.
Aiemmin annetut tiedot prinssin terveydentilasta on kyseenalaistettu. Ne vuoti julkisuuteen erään lääkärin toimittajapuoliso ja motiiveja yms. nyt ihmetellään. Hovin virallinen tieto on kuitenkin edelleen, että prinssin tila on vakaa mutta edelleen kuitenkin hengenvaarallinen, eikä tilassa ole tapahtunut muutoksia.
Päivitystä 20.2. klo 9.30: Prinssi Frison tila on edelleen sama, muutosta ei ole tapahtunut. Hovin mukaan arvioita prinssin toimipumisesta ei voida antaa ennen viikon loppupuolta. Epäviralliset tiedot netissä arvelevat, että prinssi olisi saanut hengitettyä lumen alla jonkin aikaa, ennen kuin hypotermia pysäytti sydämen ja samalla hengityksen. Jos näin on, prinssi Frison aivot eivät ehkä ole kärsineet kovin pitkää aikaa hapenpuutteesta. Mutta tämä on siis täysin vahvistamatonta tietoa.
Hovi on lisäksi julkaissut viestin, jossa kuninkaallinen perhe kiittää saamastaan tuesta ja sympatiasta, mikä on ollut heille suureksi avuksi tänä vaikeana aikana.
Päivitystä klo 18.40: Uutta tietoa ei ole annettu mutta prinsessa Mabelista on tänään otettu hymyilevä kuva. Olisikohan siinä toivonkipinä?

—————————————————————————————
Prinssi Willem-Alexander ja prinsessa Máxima saapuivat eilen illalla Lechiin ja majoittuivat samaan taloon, jossa muu kuningasperhe on asunut lomansa aikana. Parilla on mukanaan myös tyttärensä.


—————————————————————————————
Tässä vielä pieni tietoisku ja muutamia kuvia prinssi Frisosta, joka ei ehkä ole meille kaikille kuninkaallisista kiinnostuneille kovin tuttu.
Prinssi Friso on siis Alankomaiden kuningatar Beatrixin toiseksi vanhin poika. Hän kuuluu kuningasperheeseen mutta ei kuningashuoneeseen, eikä ole mukana kruununperimyksessä. Tilanne johtuu Frison avioliitosta prinsessa Mabelin kanssa. Parin avioliitolle ei haettu hallituksen hyväksyntää, sillä Mabel Wisse Smit oli antanut aiemmin virheellistä tietoa yhteyksistään Alankomaiden huumekaupan johtohahmoon. Häät kuitenkin vietettiin ja prinssi Friso luopui oikeudestaan kruunuun. Prinsessa Mabel on opiskellut taloustiedettä ja politiikkaa ja työskentee ihmisoikeuksien parissa.
Prinssillä on insinöörin tutkinto ilmailun alalta sekä maisterin tutkinto taloustieteestä. Hän työskentelee tällä hetkellä talousjohtajana uraanin rikastamista harjoittavan Urencossa.
Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta, pian seitsemän vuotta täyttävä Luana ja viisivuotias Zaria. Perhe asuu Lontoossa.




Kuvat: UN via Vorarlberg Online/Reuters ja AP Photo via Daylife/Dutch Photo Press
Tykkää tästä:
Ole ensimmäinen, joka tykkää tästä artikkeli.