Enemmän ja vähemmän tärkeitä pikku-uutisia viikon varrelta:
Presidentti Sauli Niinistö ja vaimonsa Jenni Haukio valtiovierailulle Ruotsiin ensi kuussa. Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia ovat perinteiseen tapaan kutsuneet Suomen uuden presidentin valtiovierailulle maahansa. Vierailu toteutetaan 17.-18.4.
(Lähde Ruotsin kuningashuoneen nettisivu)
Ruotsin hovi on ilmoittanut, että prinsessa Madeleine elää New Yorkissa yksityisellä rahalla. Viimeksi kuluneen vuoden aikana prinsessan viihtyminen Yhdysvalloissa sekä hyvin vähäiset edustustehtävät ovat herättäneet Ruotsissa runsaasti kritiikkiä. Hovi onkin nyt kommentoinut Madeleinen asumista New Yorkissa ja todennut, että prinsessan elinkustannukset katetaan kuninkaallisen perheen yksityisistä varoista eikä valtiolta saatavasta määrärahasta. Nyt kun Madeleine on Ruotsissa, on hänelle merkitty hovin kalenteriin myös joitakin työtehtäviä.
(Lähde Svensk Damtidning)
Kruununprinsessa Victorian nimipäivää ei juhlita tänä vuonna. Victorian nimipäivä on huomenna maanantaina, mutta aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna ei virallista ohjelmaa järjestetä vaan kruununprinsessa viettää äitiyslomaansa.
(Lähde Svensk Damtidning)
Suunnitelmat Ruotsin kruununprinsessaparin kesäpaikan rakentamiseksi ovat edenneet. Kuninkaallisella perheellä on Öölannissa Sollidenin linna, jossa perhe viettää kesäisin lomiaan ja suunnitteilla on rakentaa linnan maille oma “kesämökki” Victorialle, Danielille ja Estellelle. Nyt kunta ja lääninhallitus ovat antaneet osaltaan luvat rakentamiselle.
(Lähde Svensk Damtidning)
Norjan kuningaspari tekee valtiovierailun Puolaan. Kuningas Harald ja kuningatar Sonja suuntaavat toukokuussa kolmipäiväiselle valtiovierailulle Puolaan, ensin kahdeksi päiväksi Varsovaan ja viimeiseksi päiväksi Krakowaan.
(Lähde Svensk Damtidning)
Tanskan tammikuussa syntynyt pikkuprinsessa kastetaan toukokuussa. Prinssi Joachimin ja prinsessa Marien toinen yhteinen lapsi saa nimen kastejuhlassa toukokuun 20. päivänä. Prinsessa kastetaan Møgeltønderin kirkossa, lähellä perheen kotia Schackenborgin linnaa. Samassa kirkossa Marie ja Joachim menivät 2008 naimisiin ja parin ensimmäinen lapsi, prinssi Henrik on myös kastettu siellä.
(Lähde Hola)
Tanskassa on herännyt kritiikkiä kruununprinssiparin taloudenpitoa kohtaan. Kansainvälisestä talouden taantumasta kärsivässä Tanskassa on alettu seurata tarkemmin myös kuningashuoneen rahankäyttöä. Tanskalaisen lehden mukaan kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary kuluttavat kuukaudessa noin 625 000 tanskan kruunua (n. 84 000 euroa) ja viime vuonna yhteissumma kohosi 12 287 142 kruunuun (1,65 miljoonaa euroa). Tällä rahalla katetaan ilmeisesti matka ja hotellikulut, vaatteet, kengät yms. sekä muut työhön liittyvät kulut, ei kuitenkaan henkilöstökuluja. Lisäksi kruununprinssipari kuluttaa vuosittain 7,5 miljoonaa tanskan kruunua yksityisiä varojaan elämiseen.
(Lähde Svensk Damtidning)
Japanin keisari Akihito ei ole toipunut ohitusleikkauksestaan aivan toivotulla tavalla. Keisari joutui tällä viikolla palaamaan sairaalaan uuteen operaatioon, jossa häneltä poistettiin rintaan kertynyttä nestettä. Keisari on myös kärsinyt ruokahaluttomuudesta, kävelyvaikeuksista sekä hengenahdistuksesta.
(Lähde AFP News)
Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen jubilee-matkan aikataulu on tarkentunut syyskuun alkuun. Kuten prinssi Harry Karibialla, myös Kate ja William kantavat kortensa juhlavuoden matkustuskekoon ja suuntaavat syksyllä mm. Malesiaan ja Singaporeen. Solomonsaarilla he ovat syyskuun toisella viikolla.
(Lähde Solomon Star)
Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen edellinen ulkomaanmatka jätti jälkensä lastennimiin. Viime kesänä pariskunta vieraili Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja nyt Albertan provinssissa on tilastoitu viime vuonna annetut nimet vastasyntyneille. William nousi suosituimmuuslistalla sijalta 11 sijalle 9 ja Kate sijalta 79 sijalle 64. Lisäksi yksi lapsi sai nimekseen Pippa, kahdeksasta pojasta tuli Prince ja kuudesta tytöstä Princess.
(Lähde CTV News Ottawa)
Yorkin prinsessa Beatrice on ilmaissut halunsa osallistua kuningatar Elisabetin juhlavuoden ohjelmaan. Prinssi Andrewn tyttärille ei ole varattu virallista roolia ohjelmassa mutta prinsessa Beatrice on nyt esittänyt toiveen osallistua isänsä matkalle Intiaan myöhemmin tänä vuonna. Prinsessa Beatricen ja prinsessa Eugenien roolista kuninkaallisessa perheessä käydään jatkuvaa köydenvetoa, prinssi Andrewn on sanottu toivovan heille uraa kuninkaallisina kun taas kuningatar on kehottanut prinsessoja hankkimaan omat urat. Pääasiassa keskustellaan kai rahasta, kuningatar ja erityisesti prinssi Charles pyrkivät pienentämään varsinaisen kuninkaallisen perheen kokoa.
(Lähde Daily Mail)
Herttuatar Catherinesta maalataan parhaillaan ensimmäistä muotokuvaa. Brittiläisen Telegraphin lähteiden mukaan Walesin prinssi Charles on palkannut taidemaalari Nicky Philippsin maalaamaan Katesta muotokuvan, jonka prinssi aikoo antaa kesällä syntymäpäivälahjaksi 30 vuotta täyttävälle prinssi Williamille.
(Lähde The Telegraph)
Cambridgen herttuatar Catherine valitsi taannoisella Leicersterin vierailulla opiskelijoiden suunnittelemista kengistä mieleisensä. Paikallisessa koulussa kuusi opiskelijaa sai elämänsä tilaisuuden suunnitella Katelle kengät, jotka luultavasti nähdään myöhemmin myös käytössä ja voittajaksi selviytyi Becka Hunt, joka oli suunnitellut Katen kihlasormuksesta ja hääpuvusta inspiroituneena siniset, mokkanahkaiset korkokengät pitsisomistein. Muiden vaihtoehtojen suunnittelukuvat voit kurkata täältä ja koska kuka kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse, totean arvanneeni oikein 
(Lähde Daily Mail)

Kuva: PA via Daily Mail
Tykkää tästä:
Ole ensimmäinen, joka tykkää tästä artikkeli.